Allianssi
OSALLISTUJASIVUT

Mikko Taatila


Mikko Taatila monikulttuuristen työryhmien jäsenenä:
Hampaiden kiristelyä ja hulvattomia hetkiä 

Monikulttuurisista työryhmistä on moneksi, osoittavat MikkoTaatilan kokemukset ravintola- ja hotellityöstä Englannissa.

Mikko Taatila istuu pöydän ääressä lehteen syventyneenä. Hän havahtuu, irrottaa katseensa lehdestä ja ojentaa kätensä esittäytyäkseen kohteliaasti silmiin katsoen.

"Mikko."

Mikko, 23, on nuori mies, joka osallistui vuosi sitten baari- ja hotellityön kurssille Englannissa. Nyt hän kertoo kyseiseltä matkalta karttuneisiin kokemuksiinsa pohjautuvan tarinan siitä, millaista on työskennellä monikulttuurisissa ryhmissä. Kertomus sijoittuu hotelliketjuun, joka on Mikon mukaan tyypillinen alansa edustaja.

"Johtokunta, reseptionistit, baarimestari sun muut olivat englantilaisia, mutta perustarjoilijahenkilökunta ja tiskaajat olivat pääasiassa Madeiralta tulleita siirtolaisia."

Päähenkilönä tarinassa seikkailee tietysti Mikko itse. Kertomuksen alkupuolella sivuosissa esiintyy niin Portugalista, Meksikosta, Hollannista kuin Saksasta kotoisin olevia työntekijöitä.

Puitteet ovat selvillä, tarinan ensimmäinen osa alkaa.

 

Esimiehen kanssa törmäyskurssilla

Tarinan alku on tyrmäävä: Mikko kertoo, että häntä oli vastassa Englannissa portugalilaisesimies, joka määräili ja uhkaili alaisiaan kohtuuttoman paljon. Alaisten yleinen mielipide tuntui olevan se, että esimiehen jokaista käskyä kannattaa yrittää noudattaa, jottei esimies suuttuisi. Mikolle kohtuuton pompottelu ei kuitenkaan sopinut. Hän koki, että työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseksi jonkun täytyi yrittää vastustaa pomon esittämää aiheetonta kritiikkiä. Mikko pohtii, että ehkä hän oli muita vaihtolaisia muutamaa vuotta vanhempana kärkkäämpi ja pätevämpi pitämään kiinnityöntekijöiden oikeuksista.

"Pidin niistä kiinni senkin verran tinkimättömästi, että minulla oli noin viikon ajan hirveätä skismaa tämän ensimmäisen työnantajan kanssa." 

Mikko miettii myös, että kielimuuri saattoi hankaloittaa tilannetta entisestään.

"Suurin ongelma oli, ettei hän puhunut juurikaan englantia. Jos olisin osannut portugalia tai espanjaa, voi olla, ettei minulla olisi ollut ongelmia."

Portugalilaisten työtovereiden kanssa kieliongelmat eivät puolestaan juurikaan vaivanneet, vaikka portugalialiset puhuivatkin englantiavain peruskeittiö- ja ravintolasanaston verran. Yhteisen kielen puuttuminen ei muodostunut ongelmaksi siksi, ettei kielellistä kulttuurirajat ylittävää kommunikaatiota juurikaan tarvittu työssä: tehtävät oli jaettu siten, että portugalilaiset hoitivat yhden pöydän, espanjalaiset toisen, saksalaiset kolmannen ja niin edelleen. Mikko toteaakin pärjänneensä portugalilaisten kanssa varsin pitkälle viittomakielellä, eikä esimerkiksi saksalaisten kanssa kielellisiä ongelmia juurikaan esiintynyt.

Kommunikointia hankaloittavat seikat löytyivät toisaalta. Mikko muistelee kokeneensa rasittavana etenkin sen, että joutui jatkuvasti oikomaan kollegojensa näkemyksiä Suomesta. Esimerkiksi useat Madeiralta tulleet mielsivät Suomen lähinnä kehitysmaatasoiseksi paikaksi.

"Suurin piirtein he kuvittelivat, että täällä ajetaan poroilla", Mikko päivittelee.

Englantilaistenkaan tiedoissa ei ollut kehumisen varaa.

"Englantilaiset tiesivät vähän paremmin, mutta onhan se suurvalta-aspekti olemassa. Eli tietysti, niillä on pitkä historia, ei niiden tarvitse tietää", Mikko analysoi.

"Kun kyselin ihmisiltä, Suomi sijoitettiin Sveitsin tuntumaan tai Norjan paikalle. Otin sen aika huumorilla."

Mikko intoutuu kertomaan kuulemistaan kummallisista Suomi-käsityksistä. Esimerkiksi Bomfunk MC'n vuosituhannen ensimmäisensuperhitin "Freestyler" ei voitu uskoa olevan suomalainen kappale, sillä sen esittää tummaihoinen mies: käsitys oli se, ettei Suomessa ole tummaihoisia. Ihmetystä aiheutti myös se, että Mikko osasi tapailla erästä englanniksi räppäävään Eminemin kappaletta: ihmettelijät luulivat, että Suomessa kappaleet jälkiäänitetään suomeksi.

"Tuli välittömästi mieleen visio, että joku ReijoTaipale on jossain kopissa ja laulaa suomeksi Eminemin biisiä", Mikko naurahtaa.

Mikko ei voinut sivuuttaa kaikkia kuulemiaan virheellisiä käsityksiä olankohautuksella vaan ryhtyi oikomaan Suomea vähätteleviä käsityksiä esimerkiksi esittelemällä tilastoja Suomen koulutusjärjestelmänsijoittumisesta maailman kärkipäähän.

"Tuli sellainen tunne, että koska olen pienestä maasta, minun täytyy näyttää, että osaamme jotain. Se, että on vanhasta mahtimaasta, ei tarkoita sen enempää kuin että isoisien isoisä on saattanut joskus olla jossain hallitsevassa asemassa", Mikko sanoo vakavampana.

Rasittavalta tuntui myös se, etteivät asiat aina menneet niin kuin niiden olisi kuulunut mennä. Esimerkiksi palkan maksamisen suhteentyöpaikalla oltiin välillä melko rennolla asenteella liikkeellä. Ensimmäisenpalkkansa Mikko muistaa saaneensa vasta kun kaksi palkkapäivää oli jo kulunut. Tällöin hänen lompakkonsa alkoi jo ammottaa tyhjyyttään.

"Olin siellä aikalailla hampaita kiristelemässä kun he vain huusivat, että 'Yes yes, we will get your paycheck, we will get yourpaycheck!'" Mikko kuvailee.

Hän kertoo kokemustensa saaneen hänet arvostamaan kotimaan käytäntöjä entistä enemmän.

"Vaikka Suomessa turhautuu joskus byrokratiaan, huomasi sen, että se on kuitenkin parempi. Se takaa sen, että kaikki asiat menevät niin kuin niiden kuuluu mennä."

Päällimmäisenä ensimmäisessä monikulttuurisessa työryhmässä vaivasi kuitenkin esimies. Onnekseen Mikko sai vaihtoaikansa loppupuolella kuulla, että hänelle olisi tarjolla paikka eräässä toisessa hotellissa. Pian tämän jälkeen Mikko hyvästeli ensimmäisen työpaikkansa monikulttuurisentyöryhmän.

Tarinan ensimmäinen osa on ohi.

 

Puujalkavitseillä kommunikaatiokykyiseksi kaveriksi

"Se oli ihan jopa hämmästyttävä lottovoitto", Mikko sanoo ensimmäisenä toisesta työpaikastaan.

Siinä missä Mikon tarinan ensimmäinen osa päättyi mollisointuihin, seuraava alkaa duurivoittoisten melodioiden siivittämänä.

"Siellä mulla oli ihan loistavaa."

Uudessa monikulttuurisessa työyhteisössä, jossa Mikko työskenteli baarimikkona ja yöportieerina esimerkiksi kielimuureja ei juuri ollut, sillä useimmat työntekijöistä puhuivat englantia. Mikko pohtii, että huumori edisti hänen viihtymistään kahdellakin tavalla: yhtäältä englantilaisten kuiva huumori Monty Pythoneineen sopi Mikon makuun paremmin kuin hyvin, toisaalta Mikko itse osasi heitellä englantilaisia huvittavia puujalkavitsejä englanniksi.

"He katsoivat, että siinä on kommunikaatiokykyinen kaveri", Mikko sanoo ja lisää: "Sitten kun on suurin piirtein sama musiikkimaku ja tykkää viettää iltaa samalla tavalla, niin onhan siinä aika paljon yhteistä. Eihän meillä välttämättä meidän uraintressit menneet yksiin, mutta eihän se nyt mitään haitannut siinä vaiheessa."

Tästä huolimatta Mikko ei varsinaisesti ystävystynyt kollegojensa kanssa.

"Tulin toimeen niiden kanssa ja joidenkin kanssa oli ihan kiva viettää aikaa, mutta en varsinaisesti ystävystynyt", Mikko toteaa.

"Ei mitään elinikäisiä ystävyyssuhteita, mutta paljon hyviä, mielenkiintoisia persoonia."

Matkallaan Mikko huomasi, että englantilainen työkulttuuri eroaa suomalaisesta näkyvästi ainakin yhden asian suhteen.

"Suomessa kaikki ovat tasavertaisia: ravintolapäällikkö on Krisse tai Markku. Siellä hän on 'sir'", Mikko kertoo.

Hän kuitenkin kiistää, että nimityksen käyttö olisi liittynyt esimerkiksi huiman hierarkkisiin valtarakenteisiin.

"Se on lähinnä sellainen, että jos käyttää 'sir'-nimitystä, piti vain päällikön tyytyväisenä. Muutenhan esimiehet eivät konkreettisesti esiinny mitenkään kummasti."

Mikko toteaa työskennelleensä Englannissa sellaisissa monikulttuurisissa ryhmissä, joissa ei esiintynyt jakaantumista kulttuurisiin ryhmiin esimerkiksi siten, että samasta maasta kotoisin olevat olisivat sulkeneet toiset omien sisäpiirikeskustelujensa ulkopuolelle. Ajoittain kuitenkin esimerkiksi uskonto sekä erilainen huumorintaju loitonsivat erikulttuurien edustajia toisistaan.

"Meitä oli neljä suomalaista kurssilla. En tiedä, onko huumorintajumme mennyt ympäri sellaisen syklin, että olemme kehittyneet huumorissamme niin hyviksi, että kaikki muut pitävät sitä huonona", Mikko virnistää.

Ajoittain Mikon huumoriksi tarkoitetut heitot myös käsitettiin väärin vakaviksi kommenteiksi. Mikko korostaakin, että monikulttuurisessa ryhmässä toimiessa kannattaa olla tarkkaavainen sen suhteen, mitä päästää ulos suustaan.

"Jotkut asiat ovat joissain kulttuureissa tabuja, niistä ei vain saa puhua."

Entä mitä Mikko katsoo oppineensa monikulttuurisissa työryhmissä työskentelystä?

"Toleranssi kasvoi siinä mielessä, että piti pystyä sietämään kaikenlaista niiden ensimmäisten kahden kuukauden aikana."

Mikko kertoo englantilaisten parissa työskentelemisen myös parantaneen hänen suullista kielitaitoaan: "television orjana" varttuneena amerikanenglannin omaksunut Mikko oppi ääntämään kieltä englantilaisittain.

Mikon kertomus lähenee loppuaan. Hän hahmottelee itsensä tarinan viimeisen kohtauksen: Kun Mikko oli valmistautumassa kotiinlähtöön, hän lausui muutaman päätösrepliikin matkalleen. Viimeisin repliikeistä tiivistää asenteen, jolla monikulttuuristen työryhmien tarjoamat haasteet olisi hyvä kohdata.

Ai miten kyseinen lausahdus kuului? Mikko jätti taakseen Englannissa kohtaamansa monikulttuuriset työryhmät sanoen "Vaikka tässä oli hyvinkin hankalia hetkiä välillä, kyllä ne kaikki heijastuvat todennäköisesti positiivisesti tulevaisuudessa."

Takaisin