Allianssi
OSALLISTUJASIVUT

Karoliina Kauttu


Karoliina Kauttu ranskalaisen viestintätyylin keskellä:
"Il fait du chien" - Se tekee koiraa!

Kättelyt vaihtuvat poskisuudelmiin, suorapuheisuus small talkiin ja jutustelukieli suomesta ranskaan. Hotellityötä Ranskassa tehnyt Karoliina Kauttu paljastaa, millaista on kohdata ranskalainen viestintätyyli suomalaisena.

"Kyllä ne välillä jäivät kädet levällään seisomaan ja ihmettelemään, mitä tuo tekee", Karoliina Kauttu sanoo hymyillen.

Hän on parhaillaan kertomassa siitä, millaisen vastaanoton hänen hapuilevat yrityksensä puhua ranskaa saivat, kun hän aloitteli hotellitöiden tekemistä Etelä-Ranskassa.

"Kuulemma kuulosti siltä, kuin lapsi olisi puhunut.

Karoliina kertoo, että aiemmat työleiriltä sekä omatoimisesta reissaamisesta karttuneet kokemukset olivat saaneet hänet ihastumaan alueeseen niin, että hän halusi pysytellä Etelä-Ranskassa pidempäänkin.

"Takaisin oli päästävä ja tällä kertaa vähän pidemmäksi aika", Karoliina muistelee.

Niin Karoliina pääsikin. Hän suuntasi takaisin Aix en Provenceen viiden kuukauden hotellityöjaksolle. Karoliinalla oli Ranskaan saapuessaan mukanaan niin leiriltä karttunutta kokemusta eteläranskalaisesta elämänmenosta, auttava määrä ranskan kielen taitoa kuin eri tahoilta imettyä tietoutta Ranskasta. Tästä huolimatta hän sai kuitenkin pian huomata, ettei ranskalaiseen viestintätyyliin tottuminen tulisi olemaan mutkatonta.

 

Ranskalaisia poskisuudelmia ja kansainvälistä hymyä

Varsinkin matkan alussa viestintä takkuili. Vastaan tulleet ongelmat eivät lannistaneet Karoliinaa eivätkä saaneet häntä turvautumaan helppoihin ratkaisuihin. Esimerkiksi kielen suhteen Karoliina ei suinkaan valinnut helpointa mahdollista tietä.

"Vaikka puhunkin sujuvasti englantia, en halunnut käyttää sitä", Karoliina toteaa.

"Jos lähtee alusta asti puhumaan englantia, koska se on helpompaa, se jää helposti päälle. Silloin ei tule sitä main pointtia, ranskan kielen oppimista."

Koska Karoliinan kielitaito oli aluksi heikko, hän turvautui sanattomaan viestintään: ilmeisiin ja eleisiin. Paikallisten tapaan Karoliina omaksui etenkin käsillä elehtimisen. Ahkerassa käytössä oli myös hymyily.

"Kansainvälinen hymyily on aika hyvä kontaktin luoja. Kyllä se sinänsä hirveästi lämmittää välejä, vaikka ei osaisi muuta puhua", hän sanoo, tietysti hymyillen.

Hymyä luultavasti tarvittiin, kun Karoliina saapui majapaikkaansa. Ennen Ranskaan saapumistaan hän oli olettanut, että tulisi asumaan yksin tai korkeintaan yhden henkilön kanssa. Toisin kävi. Karoliina päätyi "kahdentoista neliön tulitikkurasiakämppään" kahden ranskalaisen ja yhden norjalaisen tytön kanssa. Erilaiset käsitykset henkilökohtaisesta tilasta joutuivat asunnossa törmäyskurssille: siinä missä ranskalaiset tuntuivat haluavan koko tilaa käytettävän yhteisesti, Karoliinan sekä norjalaisen tytön mielestä edes vähäinen oma tila olisi ollut tarpeen.

"Kyllä selkeästi oli niin, että kaipasi enemmän tilaa. Sitä yritti vähän sisustaa, saada vaikka yhden hyllyn itselleen", Karoliina kertoo.

Hän kiirehtii kuitenkin muistuttamaan, että eroavaisuuksia voi selittää kulttuuritaustalla vain varovaisesti - kyse saattoi olla heidän tapauksessaan enemmänkin esimerkiksi henkilöiden luonne-eroista juontuvista eroavaisuuksista.

Karoliinan käsityksiä henkilökohtaisesta tilasta koeteltiin myös toisella tapaa: kanssaihmiset tulivat erityisen lähelle poskisuudelmissa, joita annetaan Etelä-Ranskassa lähestulkoon aina kun nainen ja nainen tai nainen ja mies tapaavat.

 

Kielikoukeroita

Vaikka Ranskassa sekä sanallinen että sanaton viestintätyyli eroavat suomalaisesta, useimmat Karoliinan kohtaamista vaikeuksista tuntuvat liittyvän kielelliseen viestintään. Päänvaivaa ja koomisia tilanteita suomalaiselle aiheuttivat esimerkiksi sanonnat, joita ranskassa käytetään paljon. Ongelmallista sanonnoissa oli se, että sanojen merkitys poikkesi niissä Karoliinan aiemmin oppimista merkityksistä. Esimerkiksi sanonta "Il fait du chien" kummastutti aluksi: yleensä sanonnalla ilmaistaan huonoa säätä, mutta se on mahdollista kääntää suomeksi myös toisin.

"Okei, se (chien) tulee koirasta, joten aluksi ihmettelin, mitä tarkoittaa 'Se tekee koiraa!'", Karoliina naurahtaa.

Kielellisten ensiaskelien ottamista helpotti kuitenkin se, että ranskalaiset suhtautuivat varsin positiivisesti suomalaisen harjoittelijan yrityksiin kommunikoida paikallisella kielellä. Vaikeimmiksi tilanteiksi muodostuivat sellaiset, joissa ei ollut mahdollista käyttää sanatonta viestintää kielellisen tukena.

"Puhelimessa oli kyllä tosi vaikea puhua, koska siitä jää se muu viestintä pois kokonaan. On pelkät sanat käytössä, ei eleitä ja ilmeitä ollenkaan", Karoliina muistelee.

"Kyllähän se vaikuttaa ihan mielettömästi."

Karoliina_Kauttu_1 Karoliina_Kauttu_2
Karoliina on kuvassa oikealla.  

Suomalaiseen viestintätyyliin tottuneen Karoliinan korvaan eteläranskalainen tapa viestiä sävähti erityisen selkeänä. Etelä-Ranskassa "huudetaan toiselle pää punaisena" sen sijaan, että asiat ilmaistaisiin hillitysti. Äänenpainoista johtuen sanoman sisältö ei useinkaan jää epäselväksi, eikä esimerkiksi kritiikin antamisessa turhaan kierrellä.

"Alkuvaiheessa oli siinä mielessä pientä kulttuurishokkia, että 'Apua, oonks mä tehnyt kaiken väärin', kun jokaisesta pikkuasiasta huomautetaan. Mutta se vain kuului siihen", Karoliina muistelee.

Etelä-Ranskassa teititellään aina pääsääntöisesti omanikäisiä sekä itseä vanhempia. Suhteellisen vähän teitittelyä suosivan suomalaisen kulttuurin keskellä varttunut Karoliina kertoo joutuneensa oppimaan tavan Ranskassa kantapään kautta.

"Edelleenkin on vähän epäselvää, milloin voi ruveta sinuttelemaan", Karoliina tunnustaa.

Hän pohtii, että koska ei ole mitään sääntöä, jonka voisi lukea kirjasta, on pyrittävä tarkkailmaan, milloin toinen tekee aloitteen sinutteluun siirtymiseksi.

"On vain katseltava ja kuunneltava ihmistä."

Suomalaiseen viestintätapaan tottuneelle erilaiselta tuntui myös se, että kaikista asioista puhutaan suhteellisen avoimesti. Karoliina kertoo esimerkiksi palkan olevan Etelä-Ranskassa normaali, päivittäinen puheenaihe siinä missä palkasta Suomessa usein mielellään vaietaan. Vieraalta tuntui myös jatkuva kuulumisien kyseleminen.

"Suomessa ei ole tottunut siihen, että aina kun tapaa jonkun ystävän, kysellään koko ajan 'Mitä kuuluu, mitä kuuluu?' Ranskassa sitä hoetaan ihan koko ajan. Jos ei puhu mitään tai kysy, mitä kuuluu, kaikki olettavat, että joku asia on pielessä. Alkuvaiheessa olin ihan poikki sen kanssa, että mitä nuo koko ajan kyselevät. Että jättäkää minut rauhaan", Karoliina muistelee.

Toisaalta hän toteaa ranskalaisten sekä havahduttaneen hänet suomalaisten small talk -kulttuurin puuttumiseen sekä tartuttaneen häneen lopulta taipumuksen kysellä kuulumisia ranskalaiseen tyyliin tapaamisten yhteydessä.

"Sellainen on jotenkin jäänyt päälle sieltä."

 

Rohkeus kannattaa ranskalaisten parissa

Tilanteissa, joissa keskusteluun osallistui useita ranskalaisia, Karoliina joutui tyytymään melko pitkään sivustakatsojan rooliin.

"Viimeisenä kuukautena alkoi olla tarpeeksi itsevarmuutta sen kielen kanssa, että pystyi aloittamaan itse keskustelun tai liittymään siihen. Mutta aluksi ei kyllä ollut mitään toivoa: kun itse vielä miettii yhtä lausetta, toiset ovat jo seuraavassa. Puhetempo on kyllä paljon nopeampi", Karoliina muistelee.

Hän naurahtaa: "Sivusta katsottuna on usein aika koomisen näköistä, kun ranskalaiset keskustelevat keskenään. Täytyy vähän varoa, etteivät ne ihan huido naamaan. Kädet kyllä liikkuvat aika hyvin."

Kohtaamistaan vaikeuksista huolimatta Karoliina kannustaa menemään aktiivisesti mukaan viestintään. Viestintään liittyviä kömmähdyksiä ei kannata pelätä: kun osoittaa kunnioitusta ja halua olla kontaktissa, pitäisi viestinnän ranskalaisten kuten myös muiden kulttuurien parista kotoisin olevien kanssa sujua. Karoliina toteaa, että kannattaa reilusti yrittää viestiä paikallisten kanssa sekä käyttää ranskaa niin paljon kuin mahdollista.

"Aika monet ranskalaiset vaativat ehkä, että on itse kiinnostunut heistä", Karoliina pohtii ja antaa vinkin jutunjuureksi: "Ranskalaiset ovat kauhean mielissään, jos heiltä kysyy kulttuurista."

Hetken päästä Karoliina lisää hymyillen: "Totta kai kaikki ovat. Kyllähän minäkin tykkään, jos joku ulkomaalainen ystäväni kysyy kulttuuristamme. Mielelläni kerron."

Erojen ohella näyttää löytyvän myös yhtäläisyyksiä.

Takaisin